Sunday, May 8, 2011

Käyttöjärjestelmän päivitys pitkästä aikaa

En erityisemmin pidä käyttöjärjestelmän päivittämisestä, vaikka Linux tekee sen suljettuja käyttöjärjestelmiä huomattavasti helpommaksi. Ongelmat juontavat juurensa siitä, että tiedostoni ovat turhan pahassa sekajärjestyksessä, enkä ole jaksanut kehittää itselleni kunnollista varmuuskopiointijärjestelmää.

Tarvitsen harvoin uusinta uutta ohjelmistorintamalla. Pärjään aika pitkälle yhdistelmällä Emacs + LaTeX. Lisäksi käytän nyt LibreOfficeksi muuntunutta OpenOfficea silloin, kun minun täytyy vaihtaa tiedostoja muiden kanssa tiedostoformaatissa, jota muutkin osaavat käpistellä.

Sen vuoksi pysyn yleensä loppuun asti tietyssä käyttöjärjestelmäversiossa. Vasta kun versiota ei enää tueta, olen valmis siirtymään uuteen järjestelmään. Sama pätee myös tilanteita, jossa minun pitää syystä tai toisesta organisoida kovalevyjen osiointia jollain tavalla uusiksi.

Viikko sitten vanha openSUSE-asennukseni veteli viimeisiään. Tällä kertaa syynä oli /-partition täyttyminen. Systeemini oli asennettu neljälle partitiolle:
  • /
  • /home
  • /swap
  • /swap
Kaksi swappia saattaa hämmästyttää. Koska koneessani on kaksi kovalevyä, päätin aikanaan laittaa molemmille swapin luettuani, että tämä on hyvä idea. Onneksi swappia ei nykyään juuri tarvitse, kun koneessa on gigatavu rammia.

Tällä kertaa en halunnut kokeilla mitään uutta, vaan asensin openSUSE 11.4:n koneelleni. Olen ollut tyytyväinen muutamia pikkukummallisuuksia lukuunottamatta: en esimerkiksi tiedä, miksi työpöytätehosteet menevät itsestään pois päältä. Tämä liittynee jotenkin NVIDIAn ohjaimiin, mutta tällä hetkellä minulla ei ole aikaa selvitellä moista käytön kannalta vähäpätöistä ongelmaa.

Tuesday, March 30, 2010

Tilaa ilmainen mustepatruuna tulostimeesi!

Tiesitkö, että voit tilata netistä ilmaisen mustepatruunan useimpiin tavallisiin tulostimiin? Jos et ole vielä koskaan tilannut mustetta ilmaiseksi, on sinun korkea aika tutustua tähän tarjoukseen. Useampikin suomalainen kauppa nimittäin tarjoaa mustepatruunan ilmaiseksi, joten jos käytät kaikki tarjoukset hyväksesi, ei sinun ehkä tarvitse vähään aikaan kiikuttaa vähiä rahojasi mustekasetteja myyvään kauppaan!

Sunday, January 10, 2010

Kannettava tietokone

Tekisi mieli ostaa uusi kannettava tietokone, mutta valitettavasti rahani eivät tällä hetkellä riitä. Pitänee jatkaa romukannettavien käyttöä -- onneksi vanhallakin kannettavalla tietokoneella tulee hyvin toimeen, kunhan käyttöjärjestelmänä on joku peruswindowsia kevyempi käyttöjärjestelmä.

Tällä hetkellä käytän opiskeluissani kannettavana vanhaa Applen iBook-läppäriä. 600 MHz ja 384 MB riittää mainiosti kauppatieteiden opiskelijalle, kunhan käyttöjärjestelmänä on Linux. Käyttöjärjestelmän ainoa huono puoli on, että linukalle ei saa Microsoftin Excel-taulukkolaskentaa...

Monday, September 10, 2007

Kuvien pyöritystä komentorivillä

Olipa kerran hakemisto, joka oli täynnä digikameralla otettuja kuvia. Valitettavasti kuvat olivat järjestään 90 astetta väärässä kulmassa.

Onneksi tarkoitusta varten löytyi komentoriviapua ja aihetta koskeva Commandlinephoto-Mini-HOWTO.

Tästä tiedostosta löytyi tarvittava vinkki: on asennettava Fedoran paketti jhead, minkä jälkeen seuraava skripti hoitaa homman:

-------------------------------------------------------------------------
#!/bin/sh
jhead -cmd "jpegtran -rot 90 &i > &o" $*
-------------------------------------------------------------------------

Tallensin tuon nimellä rotateleft, ja muutin tiedoston ajokelpoiseksi (chmod a+x rotateleft).

Tämän jälkeen lausuin oikeassa hakemistossa: rotateleft * -- ja kas, kaikki kuvat ovat nyt oikeinpäin!

Friday, September 7, 2007

LimeWire

LimeWire on vertaisverkko-ohjelma, joka java-pohjaisena toimii monissa eri käyttöjärjestelmissä -- ainakin periaatteessa.

Linux-version käynnistysskripti on nimittäin viallinen, tiedosto on ilmeisesti tehty jollakin MS-käyttöjärjestelmällä. Skripti on kuitenkin helppo korjata vaikkapa tr-komennon avulla:

$ tr -d '\15\32' < runLime.sh > runLime

Tämän jälkeen tiedosto runLime toimii hyvin (olettaen, että Java on oikein asennettu) kunhan varmistaa, että se on ajokelpoinen:

$ su
# chmod a+x runLime

LimeWire tarvitsee toimiakseen ilmeisesti Sunin oman Javan. Asennusohjeet löytyvät Linux-box-blogista. Huomaa kuitenkin, että ohjeen kohdassa 7 kaksi ensimmäistä riviä pitää kirjoittaa yhdelle riville. Muutoin ohje toimii vaikkapa leikkaamalla & kopioimalla pääteikkunaan.

Tuesday, September 4, 2007

Fedora ja multimedia 2

KDE-Fedoran kanssa multimediaongelmat ratkeavat asentamalla paketti kdemultimedia-extras-nonfree. Ja taas Amarok rokkaa!

Monday, September 3, 2007

Fedora ja CD-ROM

Fedora suostuu liittämään automaagisesti romput vasta komennettuani seuraavaa:

$ su
# /etc/rc.d/init.d/haldaemon start

Kaikenlaista sitä näkeekin...